(5.5.2009 18:59)
FC Villisiat avasivat 4.divisioonan viime lauantaina Lappeenrannassa, jossa elimäkeläisryhmä kohtasi sarjanousija NaKan. Valitettavasti avaus ei sujunut vierasjoukkueelta parhaalla mahdollisella tavalla, sillä NaKa voitti ottelun lopulta 3-2 (2-1).
(26.9.2008 8:21)
FC Villisikojen taival jalkapallon 3.divisioonassa oli tällä kertaa vain yhden kauden mittainen, sillä viime lauantaina Elimäellä pelatussa paikallisottelussa Kouvolan Sudet voittivat elimäkeläiset 4-1 (3-1). Villisioille tappio tiesi sarjapaikan lopullista menettämistä, sillä ennen viimeistä kierrosta on ero toiseksi viimeisenä olevaan Simpeleeseen jo neljä pistettä.
(8.9.2008 14:19)
FC Villisikojen taival jalkapallon 3.divisioonassa jatkui ohdakkeisesti, sillä viime viikon kaksi ottelua tuottivat yhteensä vain yhden pisteen. Kun pahimmat kiistakumppanit Voikkaa ja Simpele voittivat viikonloppuna ottelunsa, on elimäkeläisten tilanne sarjan hännillä melkoisen hankala. Käytännössä Villisikojen on voitettava jäljellä olevat kaksi otteluaan (Sudet ja Kultsu) voidakseen unelmoida vielä sarjapaikan säilyttämisestä.
(28.8.2008 11:28)
FC Villisiat matkustivat tiistaina Mikkeliin, jossa vastaan asettui Savilahden Urheilijat. Elimäkeläiset olisivat tarvinneet kipeästi lisäpisteitä sarjapaikan uusimiseksi, mutta kotijoukkue SavU kuittasi lopulta kaikki kolme pistettä 2-0 (0-0) voitolla. Tappio kuumensi tunteita villisikaleirissä melkoisesti.
(21.8.2008 11:13)
Kotijoukkue FC Villisiat eivät onnistuneet kasvattamaan pistesaldoaan Haminan Pallo-Kissoja vastaan käydyssä ottelussa. Vierailija HaPK pelasi kokonaisuutena paremman pelin ja otti tärkeät pisteet maalein 1-2 (1-0) ja varmisteli asemiaan sarjan tyvipään taistelussa. Villisiat jäivät edelleen sarjataulukossa viimeiselle sijalle.
(15.8.2008 13:25)
FC Villisikojen taistelu sarjapaikasta ei tuonut viime keskiviikkona lisäpisteitä, sillä vastassa ollut nimivahva Inkeroisten Purha voitti Elimäen ylpeyden maalein 4-2 (3-0). Tapa jolla tappio tuli, jätti kuitenkin Villisioille varmasti paljon positiivista virtaa tuleviin peleihin, sillä joukkue syttyi vaikean alun jälkeen vielä hyvään taisteluun.
(10.8.2008 22:18)
Simpeleen Urheilijat hakivat arvokkaan vierasvoiton Elimäeltä kaatamalla kotijoukkue FC Villisiat kuuden pisteen kamppailussa maalein 0-2 (0-0). Voittonsa ansiosta SiU nousi sarjataulukossa putoajan paikalta Villisikojen ohi. Eroa on nyt kaksi pistettä Simpeleen eduksi.
(4.8.2008 9:38)
Kovat luvut, vaikkei paikalla ollut ryhmä nyt aivan niin huonosti pelannutkaan. Savonlinna mätti maaleja kiitettävällä prosentilla ja lopputulokseksi muodostui murskavoitto kotijoukkueelle. Villisiat olivat paikkailleet useita poissaoloja ikämiesosastolta ja kentällä nähtiin peräti kolme yli 40-vuotiasta possua!
(31.7.2008 20:26)
Hyvä peli Sioilta - tuntiin asti. Sitten selkäranka taittui. Vierailu Lappeenrannassa päättyi PEPOa vastaan 6-2 (1-0) tappioon.
(27.7.2008 12:37)
FC Villisikojen syyskausi käynnistyi 0-3 (0-1) tappiolla. Sarjakakkonen Mikkelin Kissat osoittautuivat Villisikoja paremmiksi ja voittoa voidaan pitää ansaittuna. Villisiat eivät saaneet tällä kertaa itsestään parastaan irti ja rutinoituneempi ja taitavampi kissalauma korjasi pisteet mukanaan Mikkeliin.
(7.7.2008 19:56)
Villisikojen härkäviikko päättyi lauantaina kotiotteluun Joutsenon Kultsua vastaan. Jännittävä ja ajoittain varsin kuuma sekä kovaotteinen ottelu päättyi lopulta 1-1 (1-1) tasapeliin. Nousu takaisin jaloilleen muutamassa päivässä Sudet pelin katastrofin jälkeen oli Villisioilta näin ollen hieno.
(3.7.2008 21:36)
Viime keskiviikkona Villisioilla ei onnistunut Kouvolassa juuri mikään, sillä koko joukkue epäonnistui valmennusjohtoa myöten likimain totaalisesti. Kun Susien ensimmäinen hyökkäys päättyi kolmannella minuutilla onnistuneesti vierasjoukkueen maaliverkkoon, oli nöyryyttävälle murskatappiolle lyöty alkutahdit.
(30.6.2008 11:29)
Kaksi päästettyä maalia aivan ensimmäisen jakson lopussa kostautuivat FC Villisioille Taipalsaaren Veikkoja vastaan käydyssä jalkapallo-ottelussa. Villisiat saivat vielä toiselle jaksolle kirivaihteen päälle, mutta tällä kertaa pisteet matkasivat vierailijoiden mukaan maalein 1-2 (0-2).
(22.6.2008 18:56)
FC Villisikojen urakka jatkui viime tiistaina erittäin tärkeällä vierasottelulla Voikkaan Potkupallokerhoa vastaan. Villisiat nappasi äärimmäisen hienon vierasvoiton 3-1 (1-0) lukemin ja kasvatti samalla eron putoajan paikalla olevaan Simpeleeseen jo kuuteen pisteeseen. Sijoitus on elimäkeläisillä tällä hetkellä varsin mukavasti yhdeksäs.
(22.6.2008 18:53)
Heikko ja aneeminen esitys Villisioilta. Ensimmäiset 20 minuuttia meni vielä ihan hyvin, mutta kun ei maalia saatu tehdyksi (kerran tolppa ja kahdesti ylärima), otteen ja pisteet nappasi ansaitusti SavU.
(11.6.2008 21:34)
FC Villisikojen urakka jatkui viime tiistaina kauden ensimmäisellä paikalliskamppailulla Inkeroisten Purhaa vastaan. Tasainen ja jännittävä ottelu päättyi elimäkeläisten kannalta harmittavasti 0-1 (0-0) tappioon Purhan onnistuttua maalinteossa aivan ottelun lopussa Jussi Mäkelän toimesta.
(8.6.2008 21:12)
HaPK - FC Villisiat 3-2 (3-2)
1-0 Antti Virtanen 5'
2-0 Joonas Rosenblad 17'
3-0 Jarno Partanen (rp) 19'
3-1 Nyman (Stam) 21'
3-1 J.Väistö (rp) 41'
(26.5.2008 8:47)
Sarjanousija FC Villisiat haki sunnuntaina kolmosdivarihistoriansa avausvoiton Simpeleen Urheilijoista. Pitkä vieraspelimatka päättyi iloisesti, kun kotijoukkue SiU taipui lopulta maalein 2-3 (1-1). Voitolla Villisiat nousivat sarjataulukossa keskikastin neljän pisteen kerhoon kun taas SiU jatkaa yhä pisteittä.
(18.5.2008 18:29)
FC Villisiat ottivat lauantaina 17.5. avauspisteen kolmosessa pelaamalla 1-1 (0-1) tasapelin Savonlinnan Työväen Palloseuraa vastaan. Tasapeli tuntui sikaleirissä varsin makealta, sillä Villisikojen tasoitusmaali tuli vain minuuttia ennen ottelun varsinaisen peliajan päättymistä Jarkko Väistön huudattaessa melko runsaslukuista elimäkeläisyleisöä.
(12.5.2008 17:40)
FC Villisiat aloitti 3.divisioonan kotiottelunsa sarjan ylivoimaista suosikkia Lappeenrannan PEPOa vastaan. Viime perjantaina pelatussa ottelussa olivat olosuhteet kentän ja sään kohdalta loistavat ja varsin runsaslukuinen yleisö saikin nauttia hyvätasoisesta ja taistelevasta jalkapalloillasta. Lopputulos oli Pelipojille 3-0 (2-0) voitto, joten elimäkeläisten avauspisteet jäivät sarjassa vielä ottamatta.
(4.5.2008 20:28)
FC Villisiat joutuivat sarja-avauksessaan pahaan paikkaan. Mikkelin Urpolan tekonurmella vastassa ollut Mikkelin Kissat tippui viime kauden päätteeksi kakkosdivarista kolmoseen ja lukeutuu tällä kaudella sarjan ehdottomiin ennakkosuosikkeihin. Kotijoukkue näyttikin elimäkeläisille pelaamisen mallia ja kuittasi sarjapisteet maalein 3-0 (2-0). Villisikojen ei kuitenkaan tarvitse aivan hävetä esitystään.
(28.4.2008 10:21)
FC Villisikojen kenraaliharjoitus viikon päästä alkavaan sarjaan ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla. Tappio tuli FC Loviisalle maalein 2-3 (1-2).
Sikojen kannalta ottelu oli kaksijakoinen, sillä ensimmäinen jakso sujui erittäin hyvin ja toinen vähän heikommin.
(16.4.2008 22:50)
FC Villisikojen kilpakausi pyörähti käyntiin tappiolla Kotkan Reippaalle. Keskiviikkona 16.4 jäätävissä oloissa Kotkan Kilpisen loistavalla, joskin erittäin pienikokoisella tekonurmella pelatussa Suomen Cupin ottelussa Villisikoja sarjaporrasta alempana pelaava KoRe oli hitusen elimäkeläisiä parempi ja meni jatkoon niukasti maalein 1-0 (0-0).
(24.3.2008 17:36)
Sudet - Villisiat 3-0 (1-0)
18min 1-0 T.Laherto
46min 2-0 P.Patjas (Puujalka)
83min 3-0 Penttinen (Sipola)
Peliselostus on osittain lainattu Susien sivuilta:
(12.3.2008 10:36)
Maailman trendikkäin keksintö, Facebook, on saanut uuden ryhmän. Nyt sieltä löytyy myös FC Villisiat-group.
(7.3.2008 16:48)
0-1
1-1 P.Väistö
2-1 Räikkönen
3-1 Heikkinen (Romo)
4-1 Joutjärvi (Barkas)
(4.3.2008 13:42)
Villisikojen harjoitusottelut jatkuivat nelosen FC Peltirumpua vastaan. Tuloksena 2-2 tasapeli.
(15.2.2008 20:27)
FC Villisikojen harjoituskausi jatkui ottelulla sarjan ennakkosuosikki Purhaa vastaan. Turpaan tuli lopulta 2-5 (2-2) lukemin, mutta ottelussa oli paljon hyvää jatkoa ajatellen.
(11.2.2008 17:27)
Lainataan osittain nimimerkki Dumlen raportointia futisforumilta:
(3.2.2008 18:15)
FC Villisikojen toinen harjoituspeli pelattiin lauantai-iltana Hyypiä Areenalla PEPO/2 vastaan. Ottelu päättyi lopulta 1-1 (0-1), mutta mikä tärkeintä Villisikojen kannalta, oli peliesitys nyt kauttaaltaan hyvä.
(29.1.2008 17:48)
FC Villisikojen ja Susien kohtaamisessa ei herkuteltu maalipaikoilla. Ottelun ainoan maalin iski punapaitojen Petri Patjas näyttävän syöttökuvion päätteeksi. Villisiat puolusti kurinalaisesti loppuun asti, eikä Sudet saaneet hallinnastaan huolimatta montaakaan rakoa maalitilanteisiin.
(3.1.2008 22:33)
FC Villisikojen uusi vuosi alkoi mieluisalla uutisella, kun Suomen Palloliiton Kaakkois-Suomen piiri tarjosi elimäkeläisjoukkueelle paikkaa ensi kesänä kolmannessa divisioonassa. Tämä johtui siitä, että HP-47 (Heinola) luopui Kolmosen sarjapaikastaan ja täydennysmenettelyn kautta paikkaa tarjottiin kauden 2007 Nelosessa toiseksi sijoittuneelle FC Villisioille, joka ilmoitti ottavansa paikan vastaan. Niinpä Elimäellä nähdäänkin ensi kesänä runsaasti uusia joukkueita, sekä tietenkin tasokkaampaa jalkapalloa.
(15.11.2007 20:11)
Edustusjoukkueen treeneissä on ollut melko heikonlainen osallistujamäärä, mutta uusia pelaajiakin on treeneissä nähty.
(15.11.2007 20:04)
MAANANTAISIN KLO 18.00 – 19.30 PUNTTITREENI (SRK-keskus)
KESKIVIIKKOISIN KLO 19.00 – 20.30 PALLOTREENI (iso sali)
PERJANTAISIN KLO 17.00 – 18.30 PUNTTITREENI (SRK-keskus)
SUNNUNTAISIN KLO 14.00 – 15.30 PALLOTREENI (iso sali)
(17.10.2007 20:12)
Trenit koulukeskuksen isossa salissa jatkuvat.
Alle 10-vuotiaat tytöt ja pojat: Tiistaisin (alkaen 23.10) klo. 16.30 - 19.30.
-Severi
Naiset: Torstaisin (alkaen 1.11) klo. 18.00 - 19.30.
-Jarkko
(16.9.2007 21:58)
FC Villisiat palkitsivat tämän kauden onnistujia. Tehopörssejä lukuunottamatta valinnat tehtiin äänestyksellä.
(15.9.2007 9:46)
Villisiat - RiPa 1-2 (0-1)
FC Villisikojen unelma sarjanoususta koki viime perjantaina kovan kolauksen, kun joukkue kärsi kirvelevän 1-2 (0-1) tappion sarjan viimeisessä ottelussaan Ristiinan Palloa vastaan. Voitolla Villisiat olisivat varmistanut sarjanousun, mutta nyt TSV:llä on mahdollisuus nousuun, mikäli joukkue voittaa Korian Ponnen viimeisessä ottelussaan tulevana lauantaina.
(9.9.2007 10:49)
KTP/2 - FC Villisiat 0-0 (0-0)
(5.9.2007 22:48)
Tehotilaston tilanne ennen kahta viimeistä peliä.
(4.9.2007 21:59)
Kaksi peliä jäljellä. Ero toisena olevaan Taipalsaaren Pallo-Veikkoihin on neljä pistettä. Näin Villisiat varmistaisivat lauantaina voitolla sarjanousun kolmosdivariin.
(28.8.2007 22:31)
Villisiat joutuivat tyytymään tasapeliin PEPO/2:n vieraana. Näin eroa sarjataulukossa toisena olevaan Taipalsaareen on vain yksi piste.
(24.8.2007 22:35)
FC Villisiat - Korian Ponsi 8-0 (5-0)
1-0 Hyyrynen (P.Väistö) 5'
2-0 P.Väistö (Heikkinen) 10'
3-0 Romo (Hyyrynen) 22'
4-0 Heikkinen (Lehto) 32'
5-0 Heikkinen (P.Väistö) 41'
6-0 J.Väistö (Hyyrynen) 53'
7-0 J.Väistö rp. 56'
8-0 Koivula (Romo) 65'
(18.8.2007 20:47)
Ilman tappioita koko kauden pelannut FC Villisiat haki lauantaina Lemiltä tärkeän tasapelipisteen, kun joukkue tasasi pisteet kotijoukkue KoPan kanssa 3-3 (2-1). Maalintekijöinä kunnostautuivat Villisioilta Jarkko Väistö (rp.), Antti-Pekka Heikkinen ja Simo Sorvo.
(10.8.2007 22:37)
FC Villisiat ottivat helpohkot pisteet sarjajumbo Otavan Viestiltä. Perjantaina 10.8. helteisessä säässä pelatun ottelun alussa Viesti vielä kiusasi Villisikoja, mutta pelin loppua kohti Villisikojen parempi kunto tuli esille.
(3.8.2007 22:49)
-Surkeaa! Kyllä tämä nyt oli kauden pahin pettymys toistaiseksi, totesi Villisikojen valmentaja Kim Barkas Sikojen kannalta huonosti päättyneen ottelun jälkeen. -Tämä olisi kyllä pitänyt pystyä hoitamaan selkeillä numeroilla kotiin.
(1.8.2007 11:48)
FC Villisikojen kotiottelu Kotkan Reipasta vastaan päättyi kotijoukkueen niukkaan 2-1 (2-1) voittoon. Tärkeät kolme pistettä tulivat tällä kertaa hieman aiempia pelejä poiketen, sillä sikalauma oli ottelussa hieman altavastaajan asemassa.
(30.7.2007 21:34)
Jalkapallon 4.divisioonan todellinen kärkikamppailu käytiin viime perjantaina Taipalsaaressa, kun sarjan ylivoimainen kärkikaksikko TSV ja FC Villisiat ottivat toisistaan mittaa huipputärkeässä ottelussa. Nousupaikkaa 3.divisioonaan hamuava Villisiat haki kenties historiansa tärkeimmän voiton loppulukemien ollessa elimäkeläisille lopulta 3-1 (3-0). Voiton myötä Villisiat karkasi sarjassa jo viiden pisteen karkumatkalle ja sarjanousu on nyt elimäkeläisille totisesti lähempänä kuin koskaan ennen.
(5.7.2007 21:11)
Pistepörssi 10 ottelun jälkeen (kevätkierros)
(3.7.2007 22:29)
FC Villisiat sarjajohdossa kesätauolle
(2.7.2007 21:44)
Todennäköinen kokoonpano on sama kuin edellisessäkin pelissä. Suuria muutoksia tuskin on luvassa.
(30.6.2007 11:43)
FC Villisiat pelasi perjantaina 29.6. Elimäellä sarjanousija PePo/2 vastaan. Erinomaisen tasokkaaksi muodostunut peli päättyi lopulta Villisikojen selvään 4-1 (1-0) voittoon. Lappeenrantalaiset pyristelivät ottelussa sinnikkäästi vastaan, mutta joutuivat lopulta tunnustamaan elimäkeläiset liian koviksi. Ottelun ylivoimaiseksi hahmoksi nousi sikojen energinen kärkimies Ahti Romo, joka teki ottelussa käytännössä mitä halusi.
(29.6.2007 11:36)
Tämän illan otteluun Siat saavat jalkeille lähes parhaimman kokoonpanon. Varmuudella poissa ovat Arttu Hyyrynen (häähumu), Vesa Tirkkonen (reisivamma), Tage Stam (armeija), Panu Pelkonen (?) ja Sami Kuusela(?).
Mikko Vainosen pelikunto ratkeaa vasta viimehetkellä.
(20.6.2007 21:29)
PaPe - FC Villisiat 1-1 (1-1)
1-0 Pakarinen 9 min.
1-1 Heikkinen (Romo)29 min.
(19.6.2007 21:30)
Keskiviikkona 20.6. Voikkaan Wembleyllä nousukuntoinen PaPe saa vastaansa sarjakärki Villisiat.
(15.6.2007 22:43)
Villisiat jatkavat voittojen tiellä
(14.6.2007 19:05)
Perjantaina 15.6 klo 19.00 nelosdivarin kärkikamppailu FC Villisiat - KTP/2.
(13.6.2007 21:50)
Ponsi - Villisiat 1-3
Raportti myöhemmin. Toistaiseksi pelin kulkua voi ihmetellä vaikkapa Ponnen sivuilta.
(13.6.2007 21:47)
Raportti tulee myöhemmin.
(13.6.2007 21:45)
FC Villisiat siirtyivät voittoisan Mikkelin matkan jälkeen sarjataulukossa paalupaikalle. Viime viikon torstaina elimäkeläisjoukkuetta isännöinyt Otavan Viesti joutui tunnustamaan Villisiat paremmikseen lukemin 0-1 (0-1).
(29.7.2006 16:00) FCV (Edustusjoukkue) - RPS, 1 - 1
(26.7.2006 19:00) StU - FCV (Edustusjoukkue), 0 - 5
(21.7.2006 19:00) FCV (Edustusjoukkue) - PaPe, 4 - 1
(30.6.2006 18:30) FCV (Edustusjoukkue) - FC Terminal, 1 - 2
(21.6.2006 19:30) PoPo - FCV (Edustusjoukkue), 0 - 5
(15.6.2006 19:00) FCV (Edustusjoukkue) - RiPa, 1 - 0
(9.6.2006 19:00) KoPa - FCV (Edustusjoukkue), 0 - 2
(2.6.2006 19:00) FCV (Edustusjoukkue) - FC Pasa, 2 - 1
(19.5.2006 19:00) FCV (Edustusjoukkue) - Korian Ponsi, 4 - 0
(13.5.2006 14:00) RPS - FCV (Edustusjoukkue), 4 - 3
(5.5.2006 19:00) FCV (Edustusjoukkue) - StU, 5 - 0
|