Villisiat - Sudet

Kirjoitettu: 26.9.2008 8:21
 

FC Villisikojen taival jalkapallon 3.divisioonassa oli tällä kertaa vain yhden kauden mittainen, sillä viime lauantaina Elimäellä pelatussa paikallisottelussa Kouvolan Sudet voittivat elimäkeläiset 4-1 (3-1). Villisioille tappio tiesi sarjapaikan lopullista menettämistä, sillä ennen viimeistä kierrosta on ero toiseksi viimeisenä olevaan Simpeleeseen jo neljä pistettä.

Lauantain ottelussa Villisiat taisteli urhollisesti loppuun asti, mutta ei voinut vahvemmalleen tällä kertaa mitään. Sudet loi maalitilanteita enemmän ja ansaitsi voittonsa. Toki elimäkeläisilläkin oli ottelussa paikkansa, mutta kuten koko kaudella, viimeistely ontui ratkaisevilla hetkillä.

Villisikojen maalin ottelussa viimeisteli upealla kaukolaukauksella Antti-Pekka Heikkinen, mutta Susien Petri Patjaksen kolme maalia ja kerran osuneen Henri Sepän ansiosta loppulukemat taululla olivat vierasjoukkueelle 4-1. Kotijoukkueen parhaimmat ottelussa olivat sisukkaasti taistellut Sami Tapio sekä hyökkäyksessä viilettänyt Heikkinen. Myös toiselle jaksolle maalivahdin töihin joutunut Eero Sorsa selvisi urakastaan kiitettävästi.

Villisikojen valmentajat Kim Barkas ja Jarkko Väistö olivat luonnollisesti pettyneitä putoamisen varmistuttua:

- Putoaminen takaisin neloseen harmittaa tietysti, mutta tällä kertaa eväämme eivät vain riittäneet tällä sarjatasolla. Kevätkierroksemme sujui vielä hyvin, mutta syksyllä kapea materiaalimme valitettavasti alkoi näkyä. Toisaalta uskon, että tästä kaudesta saadaan paljon oppia jatkoon, sillä ennen kautta monikaan pelaajistamme ei ollut pelannut näin korkealla tasolla, kommentoi Barkas.

- Pääasia on, että jokainen pelaajamme taisteli koko kauden se, minkä pystyi. Enempää emme voi vaatia. Tällä kertaa hieno taistelumme ei parempaan sijoitukseen oikeuta, joten ei auta kuin kääriä hihat uudelleen ja alkaa tekemään töitä uuden nousun saavuttamiseksi, lopetti Väistö.

FC Villisiat:
J.Hannusas (45´Räikkönen); Joutjärvi, Tapio, Vesterinen, Heikkilä; Maamela, Sorsa, Smeds; Heikkinen (69´Mannonen), J.Väistö, Romo.

Sikapörssipisteet Sudet pelissä:

3 pistettä Antti-Pekka Heikkinen
2 pistettä Sami Tapio
1 piste Jarkko Väistö

Sikapörssissä oli kuluvan kauden viimeisessä kotiottelussa Villisikojen historian paras maalintekijä, Mika ”Tassu” Akkanen.